Niin koitti Mokan elämässä päivä, jona pentuturkki oli leikattava pois. Kasvattimamma tuli heti aamusta trimmaamaan Mokan turkin. Voi sitä riemun määrää, kun Mokka näki hänet pitkän tauon jälkeen. Pikkuinen ilopissi piti lirauttaa ja lempilelu kantaa hänen syliin. Itse trimmauksessa meni aikaa reilu tunti. Melkein loppuun saakka Mokka jaksoi hienosti 3,5-kuukautisen pennun hermoillaan, mutta lopussa piti näyttää hieman hampaita trimmerille. Päästimme Mokan jaloittelemaan välillä ja juomaan välillä. Ei noin pieneltä pennulta voi vaatia, että se jaksaisi olla paikallaan trimmattavana noin pitkän ajan. Mielestäni trimmaus sujui hyvin, vaikka Mokka pitkästyikin ja lopussa rimpuili aika tavalla. Alla on kuvia, miten pörröisen turkin alta löytyi ruipelo laiheliini.

Sen sijaan kukaan ei osannut varautua siihen, miten voimakkaasti trimmaus vaikutti Mokkaan. Mokka oli pari päivää hädissään, rauhaton ja stressaantunut. Trimmauspäivänä se ei rauhoittunut edes päiväunille. Se kyllä meni maate vähän väliä, mutta pomppasi pian ylös. Se ei suostunut tulemaan edes emännän syliin, vaikka yleensä makaa sylissäni monta kertaa päivässä. Ylipäätäänsä se ei edes antanut silittää itseään, vaan juoksi aina pois. Seuraava yökin oli rauhaton, kun koira ei rauhoittunut mihinkään. Kaikesta näki, että Mokalla oli paha olla. Trimmauksen jälkeen Mokka on tehnyt monet kakat sisälle, sillä joten se arastelee tehdä kakat kylmään ja märkään metsään. Pissejä on tehnyt välillä ulos, mutta niitäkin on tullut sisälle. Luulen, että Mokka reagoi niin voimakkaasti siihen, että paksu suojaava turkki onkin yhtäkkiä poissa. Kaikki - kosketus, metsä, kylmä, märkä, lattia, nurmikko, varvut jne - tuntuvat ihan erilaisilta. Kaikki tuntoaistin kautta tulevat ärsykkeet tuntuvat erilaisilta. Seuraavan päivän iltana Mokka alkoi rauhoittua ja suostui tulemaan emännän syliin rauhoittumaan. Nyt Mokan elämä alkaa olla takaisin uomissaan. Tosin tarpeitaan tekee vielä sisälle, vaikka oli välillä jo melkein sisäsiisti koira. Mutta pitää antaa pikkuiselle nyt aikaa ja ymmärrystä, kun kenestä nyt olisi mukavaa tehdä tarpeitaan alastomana lumiseen metsään.

ENNEN:

977609.jpg

977611.jpg

977614.jpg

977617.jpg

977620.jpg

JÄLKEEN:

977622.jpg

977623.jpg

977625.jpg

977627.jpg

977629.jpg

977632.jpg